suomeksiin Englishauf Deutsch

Hämeenkankaan Eräharrastajat ry

Elämyksiä riistamaille ja kalaisille vesille

Tutustu luontoon metsästäen, kalastaen ja luonnonrauhasta nauttien. Eräharrastajat takaavat metsästyssafareillaan saalista fasaaneista metsäkanalintuihin. Kalojen pyytäjät johdetaan Niinisalon viihtyisille niittylammille tai lähiseudun kohiseville koskille. Elämyksen kruunaa herkullinen laavu tai kota-ateria. Aika nostaa malja onnistuneelle eräelämykselle.  Illanistujaisiin saatavilla aidot metsästysmajat saunoineen. Nauti ja ole osa luontoa!

Pilkkiminen

Talvella, kun riittävän paksu jääpeite peittää Niinisalon viihtyisät Helmenlammet, on aika kokeilla pilkintää. Jalokalan, kuten kirjolohen pilkintä on erilainen elämys, joka tuntuu kädessä. Tapahtumia on harvemmin, mutta kun kala on saatu tartutettua niin alkaa kamppailu sen jään päälle saamiseksi. Odotettaessa kalan aktiivista syöntiaikaa voi sillä aikaa nauttia nuotion loimusta ja eväistä kodassa tai laavulla.

Perhokalastus

Perhokalastukseen perehdyt Hämeenkankaan Eräharrastajien opastuksella Niinisalon viihtyisillä niittylammilla, saalina jalokalat. Niittylammilla on huomioitu liikuntaesteisten tarpeet. Toiveistasi riippuen aloitamme aivan perusteista; varusteista, perhoista ja sitä myöten etenemme perusheittoihin. Keräämällä pienen kaveriporukan opastamme myös perhonsidonnan saloihin. Mikäli nälkä yllättää, siirryt tauolla evästelemään lammen välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle kodalle ja laavulle. Tilauksestasi riippuen järjestämme myös eväät tai kotaruokailut.

Saalisvarmat lammet kalastuksen opettelua varten

Lammet sijaitsevat Kankaanpään Niinisalossa, entisillä hevosniityillä. Kahden lammen ympärillä ja lammelta toiselle pääsee liikkumaan kohtuullisesti pyörätuolilla. Lammet ovat noin hehtaarin kokoisia,1-3 metriä syviä. Toisella lammella sijaitsee neljä invalaituria, inva-wc sekä kota ja laavu. Kalastona lammissa polsikivat pääsääntöisesti kirjolohet, mutta koukkuun voi tarttua myös ahven, Saimaan nieriä tai jopa villi taimen. Lampien rannoilla on runsaasti tilaa opetella niin perhon kuin virvelinkin heittoa. Autolla pääsee aivan lampien välittömään läheisyyteen.

Riistamaiden retkiä

Metsästyssafareilla metsästäjän ja koiran yhteistyö sekä jännittävät tilanteet säväyttävät. Hämenkankaan Eräharrastajien metsästyssafarit toteutuvat jahtivoutien ohjastuksessa seisovilla koirilla. Fasaanijahdit ajoittuvat syyskuusta- sydäntalvelle, aina helmikuun loppuun asti. Metsäkanalintuja  kiikaroidaan syys-lokakuulla. Tarjolla on rentouttavaa liikkumista luonnossa ja hengähdyshetkiä laavuilla nokipannukahvia hörppiessä. Syksyn fasaanijahtia voi kokeilla jopa pyörätuolista käsin!

Majoitus

Metsästys- ja kalastussafareilla yöpyminen ja ruokailu voidaan järjestää paikallisten metsästysseurojen korkeatasoisilla majoilla. Majoituksessa suurin ryhmäkoko 8 henkilöä. Savusaunatkin lämpiävät tilauksesta.

Yhteystiedot

Hämeenkankaan Eräharrstajat ry

Pertti Manninen  040-5904362
pertti.manninen@dnainternet.net

Jorma Mäkinen 040-7488629
makinen.jorma@dnainternet.net


Esteettömät elämykset

Vähäisiä esteitäJyrkkä ramppi oleellisella kohdalla matkan varrellaKorkea kynnys (yli 2,5 cm) oleellisella kohdalla matkan varrellaMatala porrasINVA-WC, pyörätuolinkäyttäjälle tarkoitettu WC

Yhteystiedot

Hämeenkankaan Eräharrastajat ry
Valkiajärvenkatu 4
38840 Niinisalo - FI
Puh. +358 2 578 7462

Sähköposti
Kotisivut

Kalastuskilpailun voittajat saaleineen 2005
Esteetön kalastuslaituri Niinisalon lammilla
Kalansaaliin käsittelyä